Kenttäkatsaus ja kentänhoidon kuulumiset 3.4.
TAVOITTEENA ON AVATA KENTTÄ PÄÄSIÄISENÄ, SANOO KENTTÄMESTARI VICTOR!
Vuodenaikaan nähden kentällä näyttää hyvältä. Jos seuraavan viikon-parin aikana sääennuste lupaa lämpenevää, voimme päästä pelaamaan Kettu- ja Karppi -kentille jo pääsiäisenä! Päätös asiasta tehdään ensi viikon alussa. Ajanvaraus avataan, kun avauspäivä on varmistunut.
Viime päivinä kevään etenemisessä ei ole tapahtunut paljonkaan, sillä yöt ovat olleet hyvin kylmiä, jopa yli 10:n asteen pakkaslukemia on nähty. Paikoitellen kenttä on vieläkin jäässä erityisesti Rapu-kentällä, joten tänä vuonna Rapu avataan Nevaksen kentistä viimeisenä.
Nevaksen kentät ovat talven jäljiltä keskenään tasaisesti samassa kunnossa. Koska ei ollut lunta, ei ole lumihomettakaan. Myöskään jäätä ei ole ollut paljonkaan. Parhaillaan tarkkaillaan kentän pintakuivuutta, eli toivotaan, että lämpimät ja kuivat kevätpäivät eivät pääsisi kuivattamaan paikkoja liikaa. Kenttämestarin toiveena on ennen kaikkea lämpötilojen nousu, mutta myös ajoittaiset sadekuurot.
Tänä vuonna Nevaksessa ei poikkeuksellisesti käytetä greenit peittäviä harsoja viheriöruohon herättelyyn. Tarvetta ei ole tavalliseen tapaan, koska kenttää ei sulatella lumihangen keskeltä. Etuna harsottomuudessa on tasaisempi lähtö kasvukauteen, eli ei tule takapakkia harsojen poistamisesta. Kaikki me tiedämme miltä tuntuu, kun peitto kiskaistaan pois päältä pakkasaamuna. Seurauksena on shokki ja suuttumus, nauraa Victor!