Tasoitusten vuositarkistus 2012 ja CBA
Tasoitusten vuositarkistus (AHR = Annual Handicap Review) on otettu vuoden 2012 aikana käyttöön kaikissa Euroopan Golfliiton alaisissa golfseuroissa. Suomen Golfliiton osalta tarkastus on suoritettava tammikuun 2013 aikana, joten Nevaksen jäsenille tämä tehtiin 24.1.2013.
Jokainen jäsen näkee oman tasoituksensa mahdollisen muutoksen ja muutoslaskelman oman GolfBox – profiilinsa viestit – kohdasta. Valtaosalla jäsenistä tasoitusluku pysyy ennallaan, mutta muuttuu passiiviseksi. Aktiiviseksi jäävät niiden pelaajien tasoitukset, joilla on kauden 2012 aikana merkittynä tuloskortti vähintään neljältä kierrokselta.
Muutokset tasoituslukuun ovat mahdollisia alle 36:n tasoituksilla. Muutoksista saa lisätietoa klikkaamalla GolfBoxin viestissä olevaa linkkiä, jonka takaa löytyy muutoksiin vaikuttava laskelma.
Mikäli pelaaja tahtoo palauttaa tasoituksen jälleen aktiivikseksi, tähän tarvitaan kauden 2013 aikana 3 + 1 tuloskorttia. Näistä kolme on jätettävä sisään kuuden viikon aikajakson sisällä mihin tahansa aikaan kaudesta, mutta koko kauden mittaan kortteja tulee olla yhteensä neljä. Kun kortteja on merkitty GolfBoxin tietoihin tarpeellinen määrä, järjestelmä muuttaa tasoituksen automaattisesti aktiiviseksi.
Alla olevastasta linkistä löytyy Suomen Golfliiton tiedote AHR-laskennasta ja CBA:n muutoksista Suomessa.
Kategoriassa Ajankohtaista